perjantai 8. toukokuuta 2015

Iltavuoroni Kiitoksessa


Heippa vaan,taas tässä on ollut pieni tauko tämän blogin kirjoittamisesta. Välillä kyllä tulee ideoita mitä voisi kirjoittaa,mutta sitten kun olet koneen äärellä ei sitä saa oikein aikaiseksi. ( Ja taas vaihteeksi netti on hidas,netti toimit viikon,miksi????)

Mutta ajattelin vähän kertoa viime viikoilla olleista iltavuoroistani. Ja nämä torstai ja perjantai päivät olivatkin sitten ainoat illat,vaikkakin niitä olisi pitänyt olla tämä loppu kuukaus,mutta tuli pieniä suunnitelman muutoksia ja teen kaikki loputkin vuorot tuota aamua. Itse kyllä pidän tästä enemmän,koska huomasin näillä kahdella illalla että olin todella väsyneen oloinen silloin illalla. Ilta vuoronihan alkoi 17 ja päättyi joskus 22 aikaa,mutta jäin molemmilla kerroilla syömään Kawagishin tekemää ruokaa. Eihän hyvästä ruoasta voi kieltäytyä. 

Torstaina iltana oli muutamia pöytä varauksia. Ennen asiakkaiden tuloa Kawagishi kertoi minulle että sinä päivänä oli muutama tilaus missä annokset menivät ominaan asiakkaille. Yleensä ilta menun  annokset ovat semmoisia mistä jokainen ottaa itse, eli nämä annokset ovat paljon isompia kuin yhden henkilön annos. Itse pääsin tekemään alkuruokien salaatteja ja tuttuun tapaan misaamista ja tiskiä. Niin ja tulihan sitä taas tarjoiltua pari kertaa asiakkaille. Nämä olivat taas niitä hetkiä kun olin hieman hämmentynyt. Illan aikana sain myös koota pari jälkiruokaa, josta pidin todella paljon. Tykkään tehdä alku- ja jälkiruoka annoksia. Jälkiruokana oli juustokakku,jäätelöpallo ja koristeena oli viinirypelä mistä kuorittiin rypäleen kuorta hieman,että niistä sai ikäänkuin kukan terälehdet. Minusta tuo idea oli todella hauska. Ehkä itsekkin voisin kokeilla kyseistä tekniikkaa jottain kakku koristeluissa. Hauskinta oli se,että kyseinen juustokakku mikä oli jälkiruoakana oli minun tekemää. 
Minulta kysyttiin olenko koskaan syönyt juustokakku,totesin että olen mutta en ole maistanut Kiitoksen juustokakkua. Noh sitten minulle annettiin pieni pala kakkua ja aah olin taivaassa. Tuntui kuin juustokakku olisi sulanut suuhun. Oli kyllä todella hyvää! \ ( > w < ) /
Kun tein ensimmäistä jälkiruoka annosta kysyin,että onko joki tietynlainen asettelu annoksella. Minulle sanottiin, että saan tehdä omanlaisen. Siinä sitten yritin käyttää omaa hienoa luovuutta..hmmmh. 
Kawagishi halusi, että otan puhelimellani kuvia annoksista mitä illan aikana meni. Siinä sitten puhelimen kanssa välillä heiluin ja ottelin kuvia annoksista. Tässä olisi muutamia kuvia mitä otin.   




Annosten kokoamista





Hieno juustokakku jälkkärini xD

omurisce ~
Perjantaina iltavuorolla pääsin taas tekemään misoja. Illalla ei käynyt kuin yksi asiakas mikä hieman hämmensi. Pöytävarauksia ei ollut perjantaiksi ollenkaan. Siinä sitten misoja ja hieman keittiön siivoamista. Pääsimme hieman aikaisemmin töistä, mutta ennen kotiin lähtöä söimme Kaislan kanssa ensimmäistä kertää Kiitoksen currya ja aaah oli kyllä todella hyvää =w=  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti